Yritys

Yhdessä yhteisen hyvän eteen

Joukko kainuulaisia urakoitsijoita pisti hynttyyt yhteen vuonna 2007 ja perusti OK-Yhtiöt Oy:n. Paikalliset koneyrittäjät ryhtyivät yhteistyönä tarjoamaan koko energiapuun toimitusketjua metsistä lämpölaitoksiin. Hyvin käynnistynyt toiminta vakuutti myös keskisuomalaiset urakoitsijat. 22 keskisuomalaista yrittäjää liittyi OK-Yhtiöiden osakkaaksi vuonna 2009 ja toiminta laajeni heidän kotimaakuntaansa. Nykyään OK-Yhtiöiden omistajina on lähes 40 metsä-, lämpö-, maanrakennus- ja turveyrittäjää.

Perustana paikallisuuden arvostus

OK-Yhtiöt Oy:n toiminta perustuu paikallisen raaka-aineen ja paikallisten yrittäjien arvostukseen. Toteutamme paikallisesti koko ketjun metsästä lämpöenergiaksi. Energiapuu on vähäpäästöisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi öljy. Paikallisuus takaa myös sen, että päästöt pysyvät alhaisina kuljetuksista huolimatta. Kuljetuksemme ovat keskimäärin vain noin 40 kilometrin mittaisia.

Metsätalouden ja urakoinnin ammattilaiset palveluksessasi

OK-Yhtiöiden toimitusjohtajana toimii Alpo Salmela ja hallituksen puheenjohtajana Asko Piirainen. Yhtiön varsinaisesta kaupanteosta ja muista käytännön töistä vastaa maakunnan alue-esimies Arto Soininen.

Arto Soininen

Kainuu

Metsätalousinsinööri Arto Soininen on työskennellyt yli 17 vuotta metsäalalla. Ennen OK-Yhtiöiden palvelukseen siirtymistä vuonna 2012 työkokemusta on kertynyt hankintaesimiehen tehtävistä kahdelta eri sahalta. Arto on iloinen siitä, että hän saa asua synnyinkaupungissaan Kajaanissa ja tehdä metsäalan töitä kotimaakunnassaan. Luonnossa liikkuminen perheen sekä koiran kanssa ovat kalastuksen ja metsästyksen ohella olleet aina tärkeää vastapainoa työlle.